sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Vuosi 2013


VUOSI 2013


Elikkäs tähän kirjoitukseen olisi lyhyesti tarkoitus kertoa vuodesta -13. Paljon on ollut iloisia tapahtumia ja vähemmän iloisia mutta sellaistahan elämä on.
Mutta pääsääntöisesti enempi muistan kyllä hyviä asioita! 

"Alku vuodesta en muista mitään ja 
  loppu vuosi on legendaa :D "
 
Vuosi 2013 alkoi tinojen valamisella perinteisesti ja muistaakseni kun tinoja katsoi oikeasta kulmasta oikeassa valossa oikean määrän kuohuvaa nauttineena niistä saattoi nähdä viitteitä lapsen saannista (olimmehan jouluaaton aattona päättänyt lapsen hankkimisesta). 

"mikäshhh toukka *hik* se tuo minun tina on *hik*"

Pitkin alkuvuotta tuli mökkeiltyä paljon Pudasjärvellä missä on vanhempieni mökki ja Iissä on appivanhempien kesäpaikka. Mökit ovat aivan erilaisissa paikoissa ja kaikinpuolin ihan erinlaisia luonteeltaan mutta kummassakin on omat hyvät puolensa. Tietenkin minun mielestä pudasjärven mökillä on kivempaa kun siellä on tullut n.-95 vuodesta vietettyä aikaa.




Marttahan ei tuosta talvesta niin välitä ja kaamoksen jälkeen kun kevät aurinko alkoi lämmittää uskaltautui nti hienohelmakin ihan umpihangille.




Kevään aikana vanhassa autossamme renöööööössä alkoi olla vikoja niin paljon että se lähes joka kk jossain korjaamolla seisoi, siitähän se ajatus sitten lähti että ny laitetaan (toivottavasti) parempi laatuinen ja merkkinen auto. Ja näin Volvo V50 2.0 summum saapui meille. Autolla oli ajettu 128tkm ja haimme sen Kuopiosta. Siinä oli kiva road trip päivä. Aamusta kokka kohti Savoa renööllä ja illalla ajeltiin suu messingillä kotiin Volvolla.

"prkl ranskalainen!!"

 Kesähän alkoi tänävuonna jo toukokuun alussa kun kovat helteet saapui Suomeen. Toukokuun alussa aloimme rakentamaan uutta terassia pihalle eikä sitä tarvinnut räntäsateessa tehdä. Kiitos appiukolle rakennus avusta! Ja kun terassi oli valmis sai heti alkaa ottamaan pohjia myöhemmin kesällä tulevaa Espanjan matkaa varten. Vanhempani olivat Torremolinoksessa juuri toukokuussa ja kävikin niin että täällä pohjolassa oli lämpimämpiä päiviä entä siellä!!


"Tulkaa Suomeen lämmittelemään sieltä Espanjasta!"

Pyöräilykausihan oli alkanut jo keväämmällä, mutta todenteolla alkoi pyörälenkit helteiden myötä. Juhannusaattona kävimme isän kanssa minun tähän asti pisimmän kerta lenkin Oulusta Iin rajalle tuli matkaa tasan 50km. Keli oli huono mutta oli mukava kerrankin polkea jonkun kanssa kun yleensä tulee yksin lenkkeiltyä. Ehkäpä vauvasta saan itselle tulevaisuudessa pyöräily kaverin ;D Koko pyöräilykauteen kertyi kilometrejä n.1200

"Kankku puutuu vaa matka jatkuu"

Kesä jatkui terassilla aurinkoa ottaen ja chilin kasvua seuratessa. Ostimme keväällä chilin taimen ja hyvin se kasvoi pihalla koko kesän ja syksyllä saatiin paljon chilejä. Martta ja kaverit tarjosi hauskaa seurattavaa :D Kun seurasi siilien ruokailua tuli välillä mieleen että niillä on pohjaton maha. Ne söi aivan älyttömiä annoksia kokoonsa nähden. Naurettiinkin että meidän perän siileillä ei kyllä kylmä talvella tule.











Elokuussa se pitkän odotuksen jälkeen sitten vihdoin koitti eli lentsikan nokka kohti kuumaa Espanjaa. Me on joka vuosi oltu siellä elo- tai syyskuussa jotka on varmasti ne kuumimmat kuukaudet. Tää meidän Torremolinos villitys alkoi 2008 kun äiti täytti 50 ja lähdimme niitä juhlimaan Torreen. Sillon vaimo ei vielä ollut mukana, kun suhde oli sen verran tuore, mutta historiallisen reissusta tekee se että ostin kihlasormukset sieltä, seuraavana vuonna oltiinkin jo häämatkalla kohteessa. Tämän vuoden reissulla ei mitään erikoista tapahtunut. Tiesimme, että tämä reissu mitä suuremalla todennäköisyydellä tulee olemaan viimeinen joka tehdään kahdestaan. No nyt keretään vielä kanarialla käydä, mutta vauva jo mahassa mukana ja näin ollen halpa ja ah niin hyvä sangria jää juomatta. Mitä tästä reissusta jäi mieleen oli 1.5€ maksanut 2dl cerveza y' tapas. Ja joka oluelle tuli aina eri tapas joten pitihän se aina katsoa mitä seuraavaksi tarjoillaan :D

"+35 kun mittari näyttää varjossa, varustus on vesipullo ja uimahousut ja eikun piitsille"

Nyt on Espanjassa käyty nahka käristämässä ja lomaa on viikko +2 päivää jäljellä. Lähdetään Pudasjärvelle maistelemaan Espanjan tuliaisia ja kalasteleen. Vaimolle ei sangria maistu ja keli on huono. Päätetään lähtä yhden yön jälkeen jo kotiin. Seuraavana päivänä vaimo ilmoittaa että nyt lähdetään se raskaus testi ostamaan. Ja lopun te voittekin lukea blogista :D 

"Joillakin on sunnuntai aamuna krapula, me ollaan ostamassa raskaustestiä"

Kuten aiemmin olenkin kirjoittanut loppuvuosi on mennyt aivan älyttömän nopeaa. Juuri yks päivä mietittiin että olemme yhden kerran koko syksynä/talvena kerenyt mökilläkään käymään. Jänniä asioita on tapahtunut pitkin talvea, rakenneultra,4D,kotidopler,vaunujen osto. Pikku remppaakin tehtiin kun keittiön lattia uusittiin. Vuoden vaihteen jälkeen alkaa sitten tulevan lapsenhuoneen remontointi. Ehkä kanarialta löytyy jotain kivoja sisustus juttuja. 

"aika juoksee kuin hirvi"


Ensi vuodesta ei osaa muuta sanoa kuin, että se alkaa vauhdikkaasti ja huhtikuun jälkeen vauhti tulee vain kiihtymään!

"miltähän tämän vuoden tinat näyttää :D ;D "
 


lauantai 28. joulukuuta 2013

Joulu takana päin

Soi: -
Telkku: Discover
Sää: +5 ja pilvistä!! (ei saakeli mikä keli)
Martan yö: Rappas kuulemma oikein urakalla vaa en mää oo kuullu.

Joulu on takana päin ja kyllä tuli jouluruokaa syötyä ihan tarpeeksi taas tälle vuodelle. Se on hyvää sen muutaman päivän ja sitte se riittää.

Eilen kokeiltiin ekaa kertaa ite tehdä pastaa, vaimohan osti koneen lahjaksi. Taikinan kanssa oli aluksi vaikeuksia mutta kun muutama (ainakin 20) koe erä taikinaa oli tehty niin koostumus saatiin oikeaksi ja oli kyllä hyvää!! Kyllähän se töitä vähä teettää tehdä itse pasta mutta on se sen väärtti ja tuo on tuollaista vapaa päivän ruokaa kun on aikaa värkätä. Jos ruokaa vähäkään tekee niin suosittelen pastakoneen ostoa! Nyt kun nämä kelit on ollu joulusta asti taas tätä sontaa niin on toiselle joululahjalle ollut käyttöä. Eli GTA V, on tullu pelattua oikein urakalla :D Vaimo pelaa täppärillä hay daytä ja mää gta:ta. Jos nuo kelit tuosta alkais pikku hiljaa paranemaan että viittis pihallakin olla. Pakko on ollut muutamana päivänä käydä lenkillä vaikka on ollu nii pirun liukasta ja märkää.

Uus vuosi painaa päälle kovaa vauhtia, pitihän se muutama raketti käydä ostamassa :) semmonen 15€ paketti ostettiin se riittää kyllä...toistaiseksi. Lapsihan niitä raketteja sitten haluaa ja siinähän se on hyvä isän ostella tällä verukkeella isompiakin paketteja :)

tiistai 24. joulukuuta 2013

Hyvää joulua!

Soi:-
Telkku: 4 pro1
Sää: -1 ja sumua
Martan yö: 8:20 rappas että pitää päästä makkariin nukkumaan ja mulla 9:00 soitti kello :(
 
Siinä on nyt se kuusi jota jo metsä kuvissa esittelin. On paras kuusi mitä meillä on ollu. Tosi tuuhea.  Unohdin vaan pätkän sahata juuresta pois niin se ei oikein oo alkanut vettä imemään. Meillä nyt ei yleensäkkään montaa päivää kuusi oo ollut joten kyllä se sen aikaa kestää. 
Siinä meidän kuusi vahti. Lahjat saatiin kuusen alle niin yks meni kynnet terottamaan paketin kylkeen. Lahjapaperit ja narut sai taas kyytiä. Samoten ku kuusi ittessään, se meinaa neulaset syödä siitä. Vissiin ihan sama mitä vihreää on niin tämä popsii menemään. Toivotaan että sulaa mahassa :D AUTS! 
 Meikäläisen huonojen työvuorojen takia päätettiin omat lahjat aukaista päivää aikasemmin, kun ei oikiasti olis tänään kerenny missään vaiheessa niitä kunnolla aukoa ja tutkia. Eihän se näin aikuisten kesken oo niin just millon ne aukoo. Ja annoinhan mää täppärinki jo pari kk sitte :D Mää sain pari paitaa,disturbedin lahjakortin,pasta koneen (sormet syyhyää jo päästä kokeileen!!) urheilukerraston,sukkia,parran leikkausvälineet, ja GTA V!!!!!! Tuo on ihan loistava ja ihan huono lahja, kaikki peliä pelanneet tietää että siinä vierähtääkin muutama hetki ja tovi kun tuota aletaan hakkaan oikein kunnolla. Ehdotinkin jo että voitas toinen telkku ostaa vierashuoneeseen josta voitas tehdä mulle peli huone :D :D


OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE!

lauantai 21. joulukuuta 2013

työtä on ihmis elo!

Soi: -
Telkku: kiinni, mutta netistä http://www.twitch.tv/vlogthunder
Sää: +2 pilvistä
Martan yö: Ei tietoa olin töissä/olen töissä :).

Tulikin vähä erinlainen työjakso tästä sitten. Viime yö tosiaan oli työvuoro ja tänään sitte automaatio ongelmien takia 16h ilta+yövuoroa mennään tässä. voip olla että aamulla aikalailla silmät ristissä ajellaan kotia :( noh palkkapäivänä hymyilyttää. Yöllä jo päätin että tänään iltavuoroon poljen taas pyörällä pitkästä aikaa vaa sitte kun heräsin ni lunta tulee ku esterin p...ja tuulee ja loskaa. kiltisti sitte vaan Volvolla lähdin. En niin extreme pyöräilijä kuitenkaa oo. Ja onneksi lähdin autolla kun tuli tää tupla tähän.

Vaimo tuli sitten kipeäksi. Monta päivää ollut jo kurkku kipeä ja nyt illalla sitte nous kuume. Toivottavasti pahin vaihe menis ohi ennen joulua.  Eipä sitte ollu mitään apua siitä influensa rokotteesta mikä otettiin. Saapa nähdä tuleeko sama tauti ittelle.

Joulukin alkaa olemaan jo hyvin lähellä. Saapa nähdä onko sitä kuinka kilttinä ollut, tuleeko paljon lahjoa :) Kyllä jouluista tulee taas merkityksellisiä kunhan vauva kasvaa ja alkaa ymmärtämään joulu päälle. Näin se vain on että lapset tekee joulun. Eipä se omasta mielestä kovin erikoinen juhla ole vain aikuisten kesken. Meneehän tässä tietenkin jokunen vuosi ennenkuin lapsikaan ymmärtää tuon taivaallista joulusta mutta voihan sitä vanhemmat aina hiukan hössöttää :) Viime vuonna 23.12 päätimme vaimon kanssa että alamme yrittämään lasta ja tässä sitä ollaan vuosi eteenpäin, lapsi tulossa :)

perjantai 20. joulukuuta 2013

Jo on ollu viikko!!

Soi: -
Telkku: MTV ja legendarinen matrix :)
Sää: +-0 räntäsadetta
Martan yö: 7:30 agressiivista rappaamista kun ruokakuppi oli päässy tyhjäksi. Sitten olikin rauhallista

Työ yötä taas mennään. Olikin vähä normia pidempi vapaa ja kyllähän se teki poikaa. Seuraavaksi onkin sitte lyhyttäkin lyhyempi vapaa ja joulu töissä. Aattoa vasten yövuoro ja aatto iltavuoro. Se siitä joulusta sitte. Aattona päivällä kerkeää äkkiä käydä vanhempien tykönä syömässä ja sitte töihin, illasta vielä appivanhempien tykönä iltapalalla ja nukkumaan että jaksaa aamulla taas töihin. Kyllähän siinä äkkiä niin kävis jos esim lottovoitto tai joku iso raha summa yhtäkkiä tulis että nämä hommat jäis hyvinki äkkiä. Ei nää niin kivoja oo.

ENSIMMÄINEN VAUVA TARVIKE!!
Meidän lapsen tutit :D
Viime viikolla sattu silmään netissä tuo kotiteollisuus-tutti, noh sehän oli ihan pakko tilata kun sen verran on tullu bändiä kuunneltua. Jonkun kanssa arvuuteltiinkin että alkaako meidän lapsi öristä ku hynynen kun laittaa tuon tutin suuhun :D Ja sitten vielä hienompi VOLVO-tutti tuli hyvältä ystävältä joululahjaksi. Tuo on kyllä kova :D:D
Toinen tämän viikon vauvatuote on vaunut! Vaimo bongasi tori.fistä gesslein vision s merkkiset vaunut ja tämä volvo-tutin antanut henkilö oli juuri meillä vauvan kanssa kylässä ja hänellä on samanlaiset rattaat. No ei muuta ku puhelu myyjälle ja illalla vaunut olikin jo meidän :D Tuumattiin että kun pitäähän vaunuja koeajaa ennen tositoimia että jos me martta laitettas vaunuihin ja pukkailtas sitä pitkin katuja. Todella siistissä kunnossa oli vaunut ja hyvin pidetty kyllä. Varmasti hyvät kaupat tehtiin. Kylässä ollut vauva oli aika itkusella päällä, mehän sitten innolla katsottiin martan reaktiota tähän ja yllättävän hyvin se sen otti. Oikein kovasti kun rääkäs niin se lähti vain toiseen huoneeseen, en tiiä sitte kun on oma lapsi joka rääkyy kokoajan.

Tiistaina käytiin nyt uuden neuvolatätin tykönäkin. Tämä henkilö oli nyt hyvä sitten. Tätä ei tarvitse enää vaihtaa :) Sieltä saatiin mukaan KELA-papereita. Niitä on jännitetty kun vähä on etukäteen netistä tutkittu mitä etuuksia on ja missä vaiheessa mutta ei oikein oo kärryillä pysynyt niissä. Mutta kun asiat alkoi selvitä niin eihän niissä ole mitään ongelmaa. Vaimolle maksaa työnantaja äitiyspäivärahaa siihen asti kun on työsopimusta jäljellä ja sitten loput maksaa kela. Minun isyyspäiväraha asia pitää vielä selvittää omalta työnantajaltani mutta eiköhän senkin he hoida. Äitiyspakkaus tilattiin ja lapsilisä-hakemuskin vielä samoilla lämpimillä. Synnärille piti vielä joku esitietolomake (tai mikä lie oli oikealta nimeltä) täyttää mutta siinäkin oli ihan perus kyssäreitä. Eli kovasti on jännitetty kaikkia lappujen täyttöjä, mutta ne menikin yllättävän kivuttomasti. Vakuutus me ajateltiin ottaa vaaville kanssa, se ei hirmu kallis ollut ja saa sitten viedä jos jotain tulee niin yksityiselle, ei tarvi jossain yleispäivystyksessä jonottaa tunteja.

Melkein olis tämä blogikirjoitus pitänyt jakaa jokaiselle viikonpäivälle, on niin paljon ollut tapahtumaa :)

Keskiviikkona oli sitten 4D päivä!! Viime viikolla rakenneultra lääkäri vähän ihmetteli ja kysenalaisti että tässä vaiheessa jo mennään siihen, me vähän sitä ihmeteltiin että niin no ajan ne meille tähän antoi ja kuultiin tuttava pariskunnalta että he oli meitä +1 viikko käynyt siinä. Päätettiin siis mennä, no liian aikaisin oltiin :( Lääkäri sanoi että vasta kuukauden päästä olisi saanut parhaat kuvat. (HUOMIO HUOMIO!! raskausviikko 26 jälkeen käydystä 4d ultrasta ei saa enää kela korvausta, mekin tämä tieto vahingossa jostain netistä löydettiin) Mutta kyllähän kuvissa näkyi vauva erinlailla silti entä normi ultrassa ja videossa näkyy kuinka ilmeisesti herätettiin hänet kun kokoajan haukotutti niin kovasti :D 4D ultra maksaa 260€ -kela korvaus eli n. 200€ mutta kun nyt tämä meidän käynti meni rakenne ultrasta hintaa oli 170€ -kela hintaa tuli 153€. Nyt on 2x vahvistettu että vauvalla on kaikki kunnossa ja kuten sanoin lääkärillekin tuo oli 170€ vilautus...ELI ME TIEDETÄÄN SUKUPUOLI!!!!! Mutta enpä kerro täällä vielä. Kanarian tuliaiset saa sitten paljastaa sukupuolen, oli erittäin hyvä että ennen Kanarialle lähtöä saatiin sukupuoli selville niin sieltä saa huippu ostoksia tehtyä!!
Taas kun pihalle katsoo niin on muuten ihan jees tietää että 16päivän päästä paistaa aurinko ja on ainakin 20astetta lämpimämpää. JES!




sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Sunnuntaiaamun pohdintaa

Soi: Slipknot- Live rock am ring 2009
Telkku: Discovery chanel
Sää: -5 ja kevyttä lumi sadetta
Martan yö: 04:55 olis kello soittanut ja martta päätti herättää 04:49 :(

Vielä aamu töissä ja sitten alkais taas vapaat, koko viikonloppuhan se on töissä mennyt taas. Viikonloput on toisaalta rentoja kun ei täällä laitoksella muita ole niin saa rauhassa olla, mutta eipä liiemmälti juttu seuraakaan ole. Tässä työssä vaaditaan vahvaa päätä. Ei kaikista ole olemaan yksin pitkiä viikonloppuja  ja yövuoroja omien ajatusten kanssa. Ei kaikki kestä tätä vastuuta mikä tässä työssä on.  On täällä vuosien saatossa ollut kesätyöntekijöitä jotka ovat joutuneet lähtemään keskenkaiken pois töistä kun pää ei ole kestänyt. Oma mieli on itsensä pahin vihollinen, sen kanssa pitää olla väleissä.
 
Alku raskauden innostuksen jälkeen on alkanut ajatella tulevaisuutta jo pidemmällekin ja pohtimaan asioita hiukan vakavamminkin. Miten osaamme kasvattaa lapsestamme ns. kunnon kansalaisen?? Vauva/lapsihan seuraa meitä (vanhempiaan) miten me toimimme/käyttäydymme arjessa ja kohtelemme toisiamme. Arjessa täytyy olla selvät rajat joiden mukaan perheessä toimitaan, ja rajoissa täytyy pysyä. Vaikeinakaan hetkinä ei saa rajoista luistaa ja vanhempien on pidettävä yhtä ja seistä perheeseen luotujen sääntöjen takana. Eihän lasta kuitenkaan voi loputtomiin vain ohjailla vaan jokaisenhan on itse tehtävä omat virheensä (hyviä neuvojahan voi antaa). Ei apurattaita voi pitää pyörässä koko elämää. Voihan hyvistäkin kotioloista tulla huonoja ihmisiä jos elämässään tekee väärät valinnat.
Itse koen että olen saanut hyvän kasvatuksen. Omassa lapsuudessa/nuoruudessa on rajat ollut kyllä hyvinkin selvät, mutta virheethän on tullut tehtyä ja jälkeen päin niistä on keskusteltu ja on huomannut, että kyllä ne vanhempien antamat ohjeet ja neuvot olisivat olleet ne paremmat.

Mutta ei asioita taas saa liian vakavastikkaan ottaa. Pitää muistaa nauttia elämästä, asiat etenee omalla painollaan kyllä.


keskiviikko 11. joulukuuta 2013

SE ON...

Soi: -
Telkkku: -
Sää: +6 ja vettä :(
Martan yö: ihan kivasti meni

Tänään oli rakenne ultrapäivä!! Vauvalla on kaikki kunnossa, kaikki mittaukset näytti hyvältä ja mitä kuvista näki sydämmessä oli 2 eteistä ja 2 kammiota, aivot normaalit eikä huulihalkiota ollut. KYLLÄ OLI HELPOTTAVAA KUULLA ETTÄ HÄN ON TERVE! Kyllä oli kiva olla nyt ultrassa kun hän on jo sen kokoinen että meikäläinenkin tajus miten päin hän on kuvassa :D Tuossa --> onkin tuorein kuva nyt. No se iso kysymys johon kumpikin meistä halusi vastauksen eli onko tyttö vai poika?? Ei tietoa :D Jalat oli niin tiukasti ristissä ettei alkanut lääkäri arvailemaan. Mutta minä laittaisin tässä vaiheessa rahat likooon tytön puolesta ja perusteluna se että, tytöt istuu jalat yhdessä ja pojat retkottaa jalat harollaan ainaa :D Kuvan perusteella saa laittaa arvauksia :D Eilen illalla kuuneltiin vielä useaan kertaan sydänääniä vaa kyllä osaa mennä hyvin kaveri piiloon kun ei millään meinaa kuulua, lääkärikin sanoi että selänpuolella on ja istukka edessä niin ei sieltä helpolla ääntä saa. Niin ja kun vaimolla nyt on tämä raskausajan diabetes. Lääkäri vaan tuumasi että normaali kokoinen vauva, jos olisi diabetes kasvua olisi enempi. Helmikuussa pitää käydä vielä kerran sitten ultrassa jossa katsovat kasvua, meillehän se sopii kun saadaan useammin häntä katsella :D

Kyllä on päivän ollut naama yhtä hymyä kun kuuli että kaikki on kunnossa!! Ärsyttävä sääkään ei himmennä tän päivän loistoa!!

tiistai 10. joulukuuta 2013

Tulispa vaimo jo töistä :-)

Tämmönen tuli tänään postista
No tulihan se vaimo kotiin, siellähän ne kaverin sydän äänet kuului hyvin, en saanut ääniraitaa liitettyä tähän. Harmi. Mutta kiitos -ellu- vinkki doplerista. Kun vertas omaan sydän ääneen jossa kuuluu sivu ääni kyllä tuo oli niin terävä ja hieno pauke! Isi on ylpeä!!

lauantai 7. joulukuuta 2013

On meillä metsässä nuotiopiiri

Soi: -
Telkku: Animal Planet HD
Sää: -10 selkeää
Martan yö: Kohtuu rauhallista


Komia kelo oli naapuri palstalla.



Käytiin tänään joulukuusi hakemassa, vaimon suvussa on perinteenä, että porukalla mennään joulukuuset hakemaan omasta metästä ja samalla on tämmöinen luontoretki jossa paistetaan makkaraa nuotiolla. Komia kuusi löytyikin meille. Tänä vuonna kuusen sijoittamisen kanssa olla vain vähä viisaampi kun viime vuonna ilmalämpöpumppu puhalsi suoraan kuusta kohti niin sehän kuivi parissa päivässä niin pahasti, että ei ohi kestänyt kävellä kun neulaset jo tippu.   

Kaveri tulee tänään vielä iltaa istumaan, joka vuosi pidetty pikkujoulut. Tänä vuonna hiukan erinlaiset kun selvinpäin ollaan, mutta mitäs se haittaa. Luvassa loistavaa ruokaa ja saunontaa. Ruuaksi tehdään aurajuustotäytteisiä lehtipihvejä ja lohkoperunoita, toivottavasti vieraskin tykkää ;) Illan päälle vielä varmaan kuskina appivanhemmille kun heilläkin pikkujoulut menot tänään. joten hauskaa iltaa kaikille pikkujoulu juhlijoille!! :D

Makkaran paistonuotio valmistuu
Siinä se meidän komia kuusi nyt on.
                      
  

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

PUOLIVÄLI

Soi: -
Telkku: -
Sää: -7 pilvistä
Martan yö: oma vikamme kun unohdettiin muovipussi lattialle jossa oli tavaraa, sitä pussia oli kiva rapisuttaa yöllä.

Se olis huomenna puoliväli raskaudessa. Kaikkihan sen tietää ettei se laskettu päivämäärä pidä melkein ikinä paikkansa mutta joku kiintopistehän se on oltava. Menee tää aika kyllä ihan uskomattoman nopiaa ja varmasti vaan kiihtyy eka joulun aikaa ja sitten tammikuun Kanarian matka ja sittehän se alkaa jo kohta kevääseen kääntymään. Keväälle on paljon hommiakin vielä, kun tää sen huone pitää alkaa remontoimaan ja ostella kaikkia huonekaluja yms yms.

Tänään just tuleva mummu ja pappa laitto viestiä että matkaan on enää 29 päivää, meillä +7 päivää kun mennään viikko heidän jälkeen sinne. Tai siis ollaan se toinen viikko siellä yhtä aikaa. He ovat monta monta kertaa olleet kanarialla joten kiva lähtä heidän kanssa kun tuntevat paikan.Viikon matka kuitenki sen verran lyhyt että uudessa paikassa menisi paljon aikaa paikkojen etsimiseen, mutta kun on kokeneet matkaajat mukana voi heiltä kysyä aina vinkkiä suunnista :) Me mennään sinne loppiaisena ja siellä kuulemma alkaa juuri silloin alennus myynnit niin eipä tarvi kummoinen ennustaja olla jos veikkaa että tulee aika paljon lapsukaiselle osteltua kaikkea sieltä.

Täällä on parin päivän aikana satanu lunta ihan kunnolla ja nyt se talvi on sitten kunnolla tullut. Moni omakotitaloasuja on FB:ssä valittanut että kun lunta sataa niin pitää lumitöitä tehdä. Meikäläinen on ollut ihan innoissaan kun on saanut kolata pitää ja puhdistaa patiota, sehän on vain hyötyliikuntaa. No meidän aurattava piha on niin pieni ettei siinä kyllä saa ees hikeä pintaan :D

Martta vietiin aamulla pihalle ja arvuuteltiin että jää varmaan aika lyhyeksi ulkoiluksi, kun ei oltu kolattu vielä mutta mitä vielä sehän marssi umpi hangessa menemään niinku lumileopardi. Ulkoilu kesti ehkä 5min sitte lopulta kun talo oli kierretty ja haisteltu parit myyrän jäljet.
Tuolla se on sitte loppupäivän maannutkin, että vissiin oli kuitenki liian kylmää :D


Eilen päästiin nyt vihdoin ja viimein tuonne edeniin!! Oli kyllä mukava käydä pitkästä aikaa poreammeessa ja höyrysaunassa rentoutumassa. Aallot kun tuli niin eihän ne ihan ollut samanlaiset kun kesällä Torremolinoksesssa :D Porukkaa oli vain ihan jumalattomasti.
 Sen jälkeen haettiin vielä ruokaa Sheng longista (meidän mielestä Oulun paras kinkki-ruoka paikka)
Edenin ja hyvän ruuan päälle kun sohvalle meni makuulle ei montaa minuuttia tarvinnut odottaa enää päivä unia :D

Ens viikonloppuna onkin toimintaa, kun on itsenäisyyspäivä ja joulukuusi haetaan ja sitten kaveri tulee vielä pikku jouluja viettämään. Mutta niistä jutuista lisää tulevalla viikolla sitten.